Kuvittajan kuva

Kuvaaja: Ami Koiranen
Kuvaaja: Ami Koiranen

Olen turkulainen sarjakuvataiteilija vuosimallia 1983. Valmistuin Turun kulttuurihistorian laitokselta. Taiteiden ja sarjakuvan suhteen olen itseoppinut.

Piirtäjänurani alkoi virallisesti vuonna 2010, jolloin Arktinen Banaani kustansi ensimmäsen Nanna-sarjakuva-albumini. Sarjakuvien tekemisestä tuli tapa ja sittemmin ammatti. Sarjakuviani on julkaistu useissa suomalaisissa sarjakuvalehdeissä, myös Helsingin Sanomissa ja Turun Sanomissa. Olen piirtänyt myös mainossarjakuvaa.

Tätä nykyä työskentelen kokopäiväisenä kuvittajana. Osaamisalueisiini kuuluvat mm. hahmosuunnittelu, pelien 2D-grafiikka, logot, käyntikortit, lehtikuvat ja kansi- ja novellikuvitus. Suunnittelen toisinaan myös tatuointeja. Minulla on erityisesti kokemusta lapsille suunnatusta kuvituksesta ja eläinaiheisista kuvista.

Hyvä kuvitus syntyy kun asiakkaan ja taiteilijan ideat kohtaavat. Eli oli tarve suuri tai pieni, ota yhteyttä kun tarvitset kekseliästä ja aikataulussa pysyvää piirtäjää.

Mitäs muuta?

Olen sydämeltäni nörtti. Rakastan historiaa, kauhuleffoja ja fiktiivisten maailmoiden luomista, mutta suurin intohimoni ovat digitaaliset pelit. Pelaan vapaa-aikanani paljon ja monipuolisesti, kiertelen pelimusiikkikonserteissa ja otan mielelläni osaa Game Jam -tapahtumiin. Olen myös toiminut Ehyt ry:n pelitaitokouluttajana. Ja koska vien taiteellisen osaamiseni minne ikinä menenkin, myös kuvitan ja suunnittelen pelejä aina tilaisuuden tullen. Olen kiinnostunut erilaisista pelikulttuurin ilmiöistä ja siitä miten pelien sisällöt heijastavat yhteiskunnallisia trendejä.

Kirjoitan ehtiessäni peliarvosteluja Nörttitytöt-blogiin.

Tule piirtämään kanssani!

Vedän avoimia sarjakuvapajoja muutaman kerran vuodessa Turun pääkirjastossa. Pajat on tarkoitettu kaikenikäisille sarjakuvasta ja piirtämisestä kiinnostuneille. Kirjastojen pajoihin osallistuminen on ilmaista eikä niihin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Alla näet kirjastojen sarjispajojen aikataulut ja vinkit muihin maksuttomiin pajoihin.

Vedän kaksi sarjakuvahahmojen suunnitteluun keskittyvää pajaa Varissuon kirjastossa. Pajat pidetään 28.8. ja 3.9 klo 14-16. Pajat on tarkoitettu alakouluikäisille ja ne ovat osa yhteisötaidekokonaisuutta, jonka avulla kirjasto saa uutta ilmettä. Sarjakuvapajojen lisäksi voit osallistua myös tekstiilipajoihin! Pajat toteutetaan yhteistyössä Turun sarjakuvaseuran kanssa.


Turun pääkirjaston syksyn 2025 sarjispajat starttaavat 28.8. pride-teemaisella tarrapajalla (tämä paja järjestetään poikkeuksellisesti Studiossa eikä Stoorin puolella). Pajat pidetään torstaisin klo 17-19. Laita myös päivämäärät 23.10., 6.11. ja 20.11 muistiin. Tervetuloa piirtämään! Tarkempaa infoa pajojen sisällöstä saat Stoorin omilta sivuilta facebookista ja instagramista.

Finfami järjestää sarjakuvatyöpajojen sarjan nuorille läheisille nuorisotalo Huudilla 23.9., 21.10. ja ti 18.11. klo 17-19. Pajoissa suunnitellaan sarjakuvahahmoja, käydään läpi sarjakuvallisen kerronnan perusteita ja sukelletaan pienlehtien maailmaan. Kiinnostuitko? Voit ilmoittautua mukaan viikkoa ennen ensimmäistä sarjakuvapajaa. Lue lisää Finfamin sivuilta!

Voit myös tilata minulta sarjakuvapajan tai kirjailijavierailun joko ottamalla yhteyttä suoraan sähköpostitse tai Lukukeskuksen kautta.

Miten otan yhteyttä?

Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen tuuli.hypen@gmail.com